Remingtonilta 1911

Paremminkin kivääreiden ja haulikoiden valmistajana tunnettu Remington on varmistanut huhut, se julkistaa R1-mallinimellä varustetun 1911-pistoolinsa tulevassa NRA:n vuosikokouksessa. Edellisen kerran Remington on valmistanut tätä legendaarista pistoolia ensimmäisen maailmansodan aikana, jolloin armeijan 500 000 pistoolin tilauksesta se ehti toimittaa ennen sodan päättymistä vain hieman alle 30 000 asetta.

Nyt aika on ilmeisen kypsä palata asiaan, onhan 1911-pistoolien kysyntä melkoisen suurta Yhdysvalloissa. Vaikka aseen ulkonäössä on klassiset piirteet, ei kyseessä ei ole mikään vintage-malli. Kyseessä on A1-variantti, eli pistooliin on tehty modernisointeja, juuri niitä samoja, mitä kilpailijoiden vastaavissa aseissa on totuttu näkemään. Niistä mainittakoon laajempi hylsynpoistoaukko, ladatun patruunapesän indikaattori, 80-sarjasta tuttu iskupiikkivarmistin.

Pistoolin valmistaja on ollut myös huhujen kohteena, monet ovat uskoneet että pistoolit valmistutetaan alihankintana jollain asiaan vihkiytyneellä yrityksellä, kenties jopa Yhdysvaltain ulkopuolella. Nyt Remington on ilmoittanut, että valmistuspaikka on Ilion, New York.

Aseen toimitukset amerikkalaisille kauppiaille alkavat tämän vuoden heinäkuussa. Sikäläinen suositushinta on 699 dollaria.

Speksit:
1911 R1

Kaliiperi: 45 ACP
Kapasiteetti: 7+1 patruunaa
Piipun pituus: 5 tuumaa
Piipun materiaali: ruostumaton teräs, oksidoitu
Rihlannousu: 1 – 16

-->