Barak Obaman vaikutusta IWAssa?

Amerikkalainen “Outdoor Wire”, eräilyyn liittyvän teollisuuden uutislehti, valitsi jo tammikuussa presidentti Barak Obaman “vuoden asemyyjäksi”. Valinta tuntuu ristiriitaiselta, mutta sille on syynsä: he halusivat palkita henkilön, joka on nostanut aseiden ja niihin liittyvien tarvikkeiden myynnin kaikkien aikojen ennätykseen.

Obama lupaili vaalikampanjassaan, että hän ei puuttuisi aseiden omistamiseen. Tästä huolimatta Presidentti ei nauti vieläkään amerikkalaisten luottamusta. Siksi amerikkalaiset ovat suorastaan hamstranneet aseita, patruunoita, lataustarvikkeita ja tarvikkeita niin, että jopa suuret asetehtaat ovat useita kuukausia jäljessä toimituksissa. Näin silti, vaikka tehtaat pyörivät täysillä. Myös tukkuliikkeiden hyllyt on imetty tyhjiin ja paikalliset asekauppiaat tekevät huipputulosta. Aseala onkin lähestulkoon ainoa nousukaudesta nauttiva teotllisuudenhaara muutoin taantuman kourissa kipristelevissä Yhdysvalloissa. Todettakoon, että kuumimpana kauppa on käynyt juuri niissä asetyypeissä, joita mahdolliset lain tiukennukset pahimmin koettelisivat. Mm. pulttilukkoisia kivääreitä löytyy tälläkin hetkellä useimpien valmistajien varastoista, joten niitä olisi saatavana Suomeenkin vaikka heti.

IWA-messuilla amerikkalaisten valmistajien edustajat olivat erittäin tyytyväisiä kotimaansa markkinoihin. Kiinnostus Euroopan markkinoita kohtaan tuntui kuitenkin muuttuneen, esimerkiksi AR15-sukuisten aseiden tai pistoolien valmistajia oli paikalla vain muutamia. Poissaolevat firmat edustivat asetyyppejä, joissa kaikki tuotanto menee nyt kotimaahan. Osa perinteisesti IWA-messuille osallistuneista yrityksistä oli kuitenkin paikalla ja he kertoivat olevansa hyvin kiinnostuneita meikäläisistä markkinoista. Syy heidän kiinnostukseensa on selvä: jossain vaiheessa Amerikan hullut pävät loppuvat. On mahdollista, että Obama ei toteuta kireää aselainsäädäntöä, jolloin hiipuminen tapahtuu kansalaisten varastojen tultua täyteen. Vaihtoehtoisesti aselakia muutetaan rajoittavammaksi, joka lopettaa tiettyjen tuotteiden myynnin. Kun tämä aika koittaa, haluavat valmistajat luonnollisesti myydä tuotteitaan Atlantin tälle puolelle. Onkin mielenkiintoista nähdä, millainen jälkivaikutus hamstrauksella asemarkkinoihin tulee olemaan.

-->